Liittymämarkkinat kovenevat
Kirjoittaja Sami, 25.7.2003Matkapuhelinnumeron siirrettävyys astui voimaan tänään. Eli nyt operaattoria vaihtaessa vanha numero seuraa mukana näin halutessa. Oman tutun puhelinnumeron pitäminen on ollut monille, minullekin, henkisenä kynnyksenä operaattorin vaihtamisen tiellä. Toisaalta, kännykkäaikakaudella puhelinnumeroilla ei ole enää niin kovin suurta merkitystä, valitaanhan kavereitten numerot aina muistiosta.
On kuitenkin mielenkiintoista nähdä millaiseen kilpailuun operaattorit käyvät asiakkaista ja kiinnitetäänkö olemassaoleviin asiakkaisiin mitään huomiota. Kovin monesta paikasta olen lukenut kommentteja tyyliin: “Olen ollut operaattorin X asiakas 10 vuotta, eikä asiaa ole noteerattu mitenkään. Uusien liittymien avaajille on kyllä tarjottu ruhtinaallisesti puheaikaa”.
Erilaiset liittymänavaushoukuttimet ovat välillä olleetkin aikamoisia kylkiäisautomaatteja. Olen kuullut kuinka joku on avannut kourallisen liittymiä irtisanoakseen ne kuukauden kuluttua. Kylkiäiset sai toki pitää. Saapa nähdä millä tavalla peli kovenee kun puhelinnumeron pitävä liittymän avaaja tarkoittaa automaattisesti yhtä liittymää vähemmän taaksejäävälle operaattorille.
25.07.2003 klo 09:06
Nykyisin kun puhelinlasku ei mene firman vaan omaan piikkiin, niin liittymän vaihto Sonerasta johonkin muuhun on kyllä vakaassa harkinnassa. Olen ollut uskollinen Soneran asiakas vuosia, mutta lähinnä mukavuudenhalusta, kun olisi ollut tylsää vaihtaa numeroa. Sonera ei kuitenkaan mitenkään palkitse vanhoja asiakkaitaan (vaan palkitseeko kukaan muukaan…), uusille liittymän avaajille sen sijaan puheaikaa, fleeceä ja pyöräilykypärää satelee. Nyt mietityttääkin, kauanko ihmisten annetaan vapaasti vaihdella liittymiä eestaas ja napsia avaustarjoukset ja -krääsät itselleen paikasta jos toisestakin; luulenpa että sitäkin kivaa joku kohta keksii rajoittaa jollain säädöksellä.
25.07.2003 klo 12:04
Hinku, kyllä ainakin minua on palkittu: olin harkitsemassa liittymänvaihtoa teliasta dna:han, kun juuri h-hetkellä telia heitti 40 e ilmaista puheaikaa kiitokseksi asiakkuudestani.
25.07.2003 klo 12:23
Sellaisista tapauksista olen kuullut huhuja, että asiakas on soittanut operaattori X:lle ja kysynyt suoraan saako hyvitystä, kun on uskollinen asiakas ja vieläpä saanutkin jotain. Avaimenperiä.
25.07.2003 klo 13:30
Selasin huvikseni päivän Hesarin liittymänvaihtomainokset läpi, ja näin alkaa kilpailu liittymänvaihtajista, nyt kun numeron saa pitää: esim. Markan Talo -nimisestä kodinkonepuljusta Radiolinjalle liittymänsä siirtävä saa DVD-soittimen. DNA:lta kai 90 euroa puheaikaa. Mitään järjettömän huikaisevia tarjouksia ei vielä näy, mutta eiköhän tuo kilpavarustelu vielä tuosta kiihdy. No, on aika hyvä tarjous tuo DVD-soitin, imho.
25.07.2003 klo 19:32
Kyseinen DVD-soitin ei todelllakaan ole hyvä koska itselleni halpa on kostautunut hajoamisella.
25.07.2003 klo 21:42
Niin, onhan tuota syytä olettaa. Mutta vaikka olisikin huono, niin on se silti aika hyvä syötti liittymän vaihtamiselle. Itse kumminkin odottelen mielenkiinnolla miten tästä panokset kovenevat. ja keksiikö joku jossain piankin lakimuutoksen, että liittymän saa siirtää esim. vain pari kertaa vuodessa… tms.
25.07.2003 klo 21:42
Sitten vaan taas vaihtamaan liittymää ja uutta dvd-soitinta peliin?
27.07.2003 klo 14:28
Sonera lähetti kiitoksena viisivuotisesta asiakkuudesta tms. kaksi lippua jääkiekon MM-kisoihin. Olen tavallinen yksityisasiakas, jolla yksi liittymä, olen ollut Soneran asiakkaana yhtäjaksoisesti koko matkapuhelinelämäni ajan. Olivat hyvissä ajoin Soneralla liikkeellä…
28.07.2003 klo 16:07
Markantalon tarjouksen koukkuna on ehto, jonka mukaan DVD-soittimen (tai vaihtoehtoisesti 50 euron lahjakortin) voi käydä noutamassa vasta 1.12. jälkeen. Tällä ilmeisesti estetään operaattorisurffailua ainakin jonkin verran. Silti ihan mukava tarjous.
28.07.2003 klo 18:57
Radiolinjalta soitettiin alkuvuodesta, ja kiiteltiin pitkäaikaisesta asiakkuudesta, kyseltiin kuulumisia, eli lähinnä onko ollut ongelmia. Lopuksi soittaja ilmoitti kiitokseksi puolen vuoden perusmaksujen poistamisesta. Eli kyllä operaattorit ovat hyvissä ajoin lähteneet liikkeelle vanhojen asiakkaiden palkitsemisessa.
28.07.2003 klo 19:12
dna:llakin tuo asiakassuhteen voitelu pelaa - laskua ei ole näkynyt sitten toukokuun lopun ;) Ei vaan, sillä taitaa nyt homma jotenkin seistä kun uudet kuukausittaiset laskut antavat odottaa. Saas nähdä millaisia pommeja gprs-asiakkaat saavat jos liikenteen määrään ei ole saatu laskuria…
29.07.2003 klo 00:13
Minä olen ollut Soneran (ent. Tele) yksityisasiakas kohta kymmenen vuotta, mutta eipä ole näkynyt jääkiekkolippuja tai mitään muutakaan voitelua. Asiakkuuteni aikana firma on haaskannut uskomattomat määrät veronmaksajien rahaa ja jäänyt kiinni kaikenlaisesta vilpistä ja omaan pussiin peluusta. Uutta operaattoria etsitään…
1.08.2003 klo 12:48
Minä olen ollut Soneran asiakas vuodesta 1997, mutta välillä numeron puhelut ovat menneet yrityksen laskuun, useinmiten kuitenkin omaani.
Mitään iloa pitkästä asiakkuudesta ei ole minulle ollut.
Kaverini sai myös tuon Telian 40e pitkän asiakuuden puheajan vähän aikaa sitten.
1.08.2003 klo 12:57
Hmm. Myös minä olen käyttänyt Soneran liittymää vuodesta 1997. Kerran välillä olen vaihtanut liittymätyyppiä, yksitaajuusliittymästä Duoon. Mitään kompensaatiota ei kyllä ole näkynyt. Pitäisiköhän sinne soittaa…
8.08.2003 klo 15:37
Kyllä tuo laki tuntuu jonkin verran kännymarkkinoita kiihdyttäneen. Tarjousten lisäksi siis(Ainahan niitä on, joulua ja koulujen loppua edeltävinä aikoina varsinkin).
HS uutisoi että markkinat on kasvaneet jopa 11prosenttia. Suhteellisen huikea luku.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1059379389436
9.08.2003 klo 01:41
Tuo dvd-tarjous vaikutti melkoisen mukavalta. Kävin kysäisemässä liittymän ehtoja kun satuin kodinkoneliikkeessä muissa asioissa pyörähtämään. Puhelut olivat edullisempia kuin nykyisen operaattorini tariffit, ja porkkanana sai yhteen RL:n liittymään ilmaiset puhelut vuodeksi. Koska huushollin kauniimmalla puoliskolla sattuu kyseinen operaattori olemaan, vaihdoin liittymää ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Myös ulkomailla soitetut ja vastaanotetut puhelut tulevat jatkossa selvästi nykyistä edullisemmaksi.