Tänään päivällä ovesta ulos astuessa vastassa oli yllättävä näky: omenapuut olivat täynnä lintuja. Otettuamme askeleen, satapäinen lintuparvi lehahti lentoon ja laskeutui tien varren koivuihin visertämään pahaenteisesti. Yhtäläisyys Hitchcockin leffaan Linnut oli ilmeinen.
Sinänsä valtaisa lintuparvi ei ole mikään ihme, sillä elämme tunnetun lintujärven lähistöllä. Omenapuussa on vielä paljon viime syksystä jääneitä herkkupaloja lintujen syötäväksi. Pihlajassa olleet talven yli säilyneet marjat olikin näemmä jo syöty viimeistä myöten. Nyt vain täytyy toivoa että käyneiden marjojen johdosta pihapuissamme ei vaani kännistä lintujengiä. Autoparka saattaa joutua täsmäpommituksen kohteeksi.
Kuvablogissa on todisteita: ensimmäinen ja toinen kuva.
Jutussa “Linnut” on yksi kommentti.
Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa
Aurinko
Aurinko kuiskasi minulle aamulla metsän takaa: "Koita kestää. Kesään on enää muutama hassu kuukausi". Linnut lauloivat perään tityy, tityy. Ja minä kun olin ihan tyytyväinen...
Linnut
[youtube]BEw3gypnUlQ[/youtube]
Tampereella tuli bongattua hurja lintuparvi keskustan yllä. Eläinten parvikäyttäytyminen on kiehtovaa katsottavaa ja näemmä myös mielenkiintoinen tutkimusaihe.
Youtube-leikkeen lisääminen Wordpress-editorin avulla osoittautui muuten melko kinkkiseksi, mutta...
Harakkavarma lintulauta
Pikkulinnut ovat tuottaneet meille vuosien varrella paljon iloa ruokailemalla puusta riippuvalla lintulaudalla. En tiedä, tarvitsevatko luontokappaleet varsinaisesti tarjoamiamme herkkuja täällä taajaman keskellä. Iloisesti ne...
Kirjoita kommentti
5.04.2003 klo 16:44
Viikin luonnonsuojelualueen maisemissa on koko talven elellyt suuria rastasparvia. On aika yllättävää että ne selvisivät hengissä viime talven hirmupakkasissa. Luultavasti hyvä pihlajanmarjasato houkutteli niitä jäämään ja myös pelasti ne.
Mainiossa “Uteliv” TV-ohjelmassa selvitettiin että linnut valitsevat pihlajanmarjoista makeimmat ja jättävät happamat puuhun. Pinserin kotona on siis makeita pihlajanmarjoja kun kaikki on syöty :)