Surullinen päivä avaruustutkimukselle: avaruussukkula Columbia tuhoutui laskeutumisen aikana. Sukkulan hajoamisesta uutisissa tauotta näkyvät videot ovat samanlaista haikeaa katsottavaa kuin vähän aikaa sitten näkyneet Mir-avaruusaseman viimeiset hetket. Välähdyksiä ja valkeita raitoja.
Columbia oli ensimmäinen avaruussukkula. Sen rakentaminen aloitettiin 1975 ja sukkula lensi ensilentonsa 12.4.1981. Pari vuotta sitten alus remontoitiin perinpohjaisesti. Columbian kotisivulla lisää tietoa.
Lisää luettavaa: STS-107 Mission Status Center, Lennon STS-107 kotisivu (NASA), Steve MacLaughlinin yhteenvetosivu
Itse olen päässyt lähimmäksi avaruussukkulaa uutenavuotena 1997. Muistan ajatelleeni, että ne lämpötiilet eivät ole mitenkään erityisen tiiviisti ladottuja.
Jutussa “Columbia” on 2 kommenttia.
Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa
Astronauttien viimeiset hetket
Kun Columbia-avaruussukkula hajosi kappaleiksi lämpöeristeiden petettyä laskeutumisen aikana kuukausi sitten, sen jäännökset satoivat laajalle alueelle Teksasissa ja naapuriosavaltioissa. Yksi maahan asti tippuneista esineistä oli ohjaamokameran...
Viikonloppu
Kesäkuu alkoi ja sen merkkinä ovat ylioppilasjuhlat ja kukkivat syreenipuut. Kesä on hyvä aloittaa tuhdilla linkkilistalla, jonka aiheina tänään ovat mm. hakukoneet, yhteisöllisyys ja tietokoneiden...
Avaruustutkimusasiaa
Tuhoutuneen Columbia-sukkulan musta laatikko löydettiin yllättävän hyvässä kunnossa Teksasista. Se tarjoaa ehkä arvokasta lisätietoa sukkulan viimeisistä vaiheista.
SETI@home-projektikin alkaa olla loppusuoralla. Maan ulkopuolista älyä etsivässä projektissahan...
Kirjoita kommentti
1.02.2003 klo 23:29
Tuhoutumisen syynä on mitä ilmeisimmin vasemman siiven lämpökilven vahingoittuminen jo lähdössä.
Vahingon aiheuttajaksi epäillään taas lisätankkia. :(
Hieman ennen sukkulan tuhoutumista vasemman siiven hydrauliikan lämpöanturit on antanut merkkejä ylikuumenemisesta.
Vasen siipi on päässyt mitä ilmeisimmin ylikuumenemaan tuhoisin seurauksin.
Sukkulan miehistöllä ei ole ollut mahdollisuutta korjata lämpökilpeä avaruudessa!?
“Dittemore confirms there is no way to do a spacewalk and repair tiles on the shuttle’s belly in orbit. “We know we have no capability.”
/Miihkali
2.02.2003 klo 00:06
Tuo on tosiaan tällä hetkellä laajimmalle levinnyt teoria. Vasen siipi menetti lämpösuojauksen ja alkoi kuumenemaan sukkulan liikkuessa 20000 km/h nopeudella ilmakehässä. Anturit antoivat hälytyksen - sukkulasta kuullut viimeiset sanat:
Mission Control: “Columbia, Houston we see your tire pressure messages and we did not copy your last.”
Columbia: “Roger, uh, …” (transmission breaks off after the crew member starts to stay a word begining with the sound “buh.”)
(MacLaughlinin yhteenvetosivulta)
Tuossa vaiheessa oli kuitenkin liian myöhäistä tehdä mitään: osa siivestä tai koko siipi murtui irti ja silmänräpäyksessä jäljellejäänyt sukkula hajosi kappaleiksi.
Videollakin nähdään, kuinka sukkulasta irtoaa ensin suurempi osa ja sitten useita pienempiä.
Mutta tämä on vasta teoria: jatkuvasti saatava lisätieto kertoo tarkemmin siitä mitä oikeasti tapahtui.