Portinvartijoiden aikaan

Kirjoittaja Riitta, 4.7.2002

Nuoruudessani (siis siinä vaiheessa, joka edelsi tätä postmodernia jälkinuoruutta) jokaisen kapakan ovella seisoi vakavan näköinen Kerberos, jonka ohi päästääkseen oli pidettävä naama peruslukemilla. Erityisen tärkeää oli nöyrä jonottaminen, oli kabaree sitten täynnä tai tyhjä. Tällä tavalla ravintola korosti omaa suosiotaan ja arvoaan. Kerran Oulun Rattoriklubin ovella sain tuta varsinaista mielivaltaa, kun ovea vahtiva näppynaama ilman sen kummempia perusteluita totesi ykskantaan: “Ei me haluta tuollaisia asiakkaita tänne.” Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt, mikä asiakkaassa oli vikana. Epäilen vahvasti edelleen, että vika oli ovivahdin päässä.

Journalismissa on vastaava rooli ollut perinteisesti ns. gatekeeperillä, jonka tehtävä on vartioida, ettei viestimen arvokkaan sisällön joukkoon pääse pujahtamaan mitään arveluttavaa ainesta. Usein tämän portinvartijan roolin saa toimituspäällikkö tai -sihteeri, jolle muut alistavat hengentuotteensa hyväksyttäviksi tai hylättäviksi, joskus uudelleen sorvattaviksi. Varsinkin avustajan näkökulmasta voi toisinaan vaikuttaa, että osa näistä portinvartijoista suhtautuu maailmaan samalla tylyllä asenteella kuin muinainen juoppovahti ravintolan ovella. Kaikki on jo nähty, eikä mikään jaksa kiinnostaa kahta sanaa kauempaa.

Monenlaisessa mediassa työskennelleenä voin silti vakuuttaa, että ankarin sensori asuu journalistin omassa päässä. Sieltä se kyselee, onko tämä asia nyt tarpeeksi tärkeä uutisoitavaksi, kannattaako raportoida jotakin vai jättää vain omaan tietoon, ja onko sillä mitään väliä mitä päivästä toiseen kirjoittaa. (Tai vaihtoehtoisesti, minkälaisia suunnattomia seurauksia voisi olla sillä, ettei uskoisi haastateltavan “tätä ei saa sitten laittaa lehteen” -puheita, jotka säännöllisesti seuraavat jokaista julkistamisen arvoista lausetta varsinkin pienemmillä paikkakunnilla).

Monessa sananvapauden kehdossa tämä kaiken kyseenalaistaminen on edennyt täysmittaiseksi paranoiaksi asti. Ulospäin se näkyy kaikkeen viestimeen kohdistuvan kritiikin kieltämisenä ja huomiotta jättämisenä. Tällä tavalla pyritään säilyttämään ainakin ulospäin kuva erehtymättömyydestä, punnitusta puheesta ja yhteiskunnan lahjomattomana vahtikoirana toimimisesta. Käytännössä toimittajat ovat kuitenkin niin näennäisen valtansa paniikkiin asti kangistamia, että pienikin myönnytys lukijoille tuntuu kertakaikkiselta kasvojen menetykseltä. Auktoriteetti ja arvovalta ovat vaakalaudalla jokaisen oikaisun, vastineen ja mielipidekirjoituksen kohdalla.

Paradigman muutos on kuitenkin jo tapahtunut, ja siihen on syynä Internet. Olkoonkin, että seilaamme yhä kyberavaruudessa, jonka yleisin sivu on 404 Not Found ja yhden pystyviiva.gifin latautuminen vie Macilla puolitoista minuuttia arvostetussa portaalissa. Joka tapauksessa viestinnän vallankumous on jo tosiasia. Kukaan ei pysty toimimaan portinvartijana tässä ympäristössä.

Sanomisen vapaus on jokaisella, jonka tekniset välineet ja tietämys riittävät (eikä niiden tarvitse olla kovin kummoisia). Blogit ovat erinomainen esimerkki tästä kehityksestä. Enää ei ylipäänsä kenenkään tarvitse seisoa hattu kourassa medialinnakkeen ovella. Riittää, kun on omasta mielestään jotain olennaista sanomista. Saapa nähdä, minkä verran sananvapauden hurmaa ja kirjoittamisen iloa netti pitemmän päälle pystyy tarjoamaan, ja miten perinteiset viestimet tähän haasteeseen vastaavat.

    Jutussa “Portinvartijoiden aikaan” on 6 kommenttia:

    • kelso says:

      Tuosta alusta muistuikin mieleen eräs tapahtuma Helsinkiläisen ravintolan edessä viime viikolla. Piti mennä syömään ja “muutamalle”.

      Ja eiköhän Kerberos siinä ovella pyytänyt ‘papereita’! Tunsimme itsemme oikein tervetulleiksi syömään. Jos kaikki paikat ei olisi olleet niin täynnä eikä nälkä kurninut mahassa, olisimme kääntyneet pois heti.

      Siis mikä *[sukuelin]* suomalaisia ‘pokeja’ vaivaa? Mistä lähtien tarvitaan henkilöllisyystodistusta siihen että saa ruokailla ravintolassa?

      En viitsi edes mainita ravintolan nimeä, koska sama pätee jokaiseen ravintolaan. Ja mitä pienempi paikkakunta tai trendikkäämpi ravintoa, sitä nyrpeämpää palvelua saa ovella.

      Hmm. Syitä voi sitten jokainen miettiä. Mieleeni tulee sanoja kuten ‘alemuuskompleksi’, ‘vallankäyttö’, ‘suomalaisuus’, rumempien joukossa. Yhtäkään näistä en kyllä liitä palveluammattiin.

    • pimeys says:

      Luulisin, että tällä hetkellä portsaripaholaiset ovat erityisen aktiivisia, kun pari viikkoa sitten eräs tunnettu ravintola sai pidemmän anniskelukiellon ravintolaan pesiytyneiden alaikäisten takia.

      Silti tuollainen papereiden kysyminen ärsyttää.

    • kelso says:

      Tuosta näkökulmasta katsottuna asian tietenkin ymmärtää, on papereiden kysyminen yökerhojen ja klubien ovella ihan sallittavaa vaikka vähän ylimielisen tuntuista.

      Mutta kun seurueen ikäjakauma on tuolla 25-29 ja ollaan nimenomaan menossa syömään (kyseisessä ravintolassa on ruokapuoli erikseen johon mennään jopa eri oven kautta) eikä baarin puolelle, luulisi että asiakkaan voisi ottaa vastaan hieman kohteliaammin.
      Laillinen ikä alkoholin nauttimiseen kun on tuo 18 huolimatta pönötysravintoloiden 24-v rajoista.

    • antero says:

      Hei – Riitta yritti kirjoittaa mediasta, ei portsareista…

      On aika näennäistä, miten kriittisiä toimittajat ovat omia tekstejään kohtaan. Kaikkihan riippuu siitä, miten paljon toimittajat tietävät tai ymmärtävät, sillä jos ei tiedä tai ymmärrä, on kritiikki merkityksetöntä ja lehdestä saa lukea ihan mitä tahansa. Aika usein.

    • kelso says:

      Tiedän – mutta tuosta alusta tuli vain mieleen tämä tapaukseni. Eikö kirjoituksien pitäisi herättää ajatuksia eri näkökulmista? :)

    • pohjanpoika says:

      Mainio teksti, kiitos. Jostain kumman syystä osuin saitille ensi kertaa vasta tänään.

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.